Matkalla Piemontessa 2019

Teimme juhannuksena 2019 matkan Piemonteen Italiaan. Meidät oli kutsuttu siellä järjestettäviin häihin ja juhlien ohella kiersimme muutamissa alueen viinikaupungeissa sekä Milanossa yhteensä viikon verran. Matka alkoi iltalennolla Malpensan kentälle, josta vuokrasimme auton ja majoituimme yön Gallaraten kaupungissa Milanon liepeillä. Kaupunki oli viehättävä, mutta ehdimme vain illalliselle Osteria Contemporaneaan. IMG_6661Valitsimme pizzat, jotka taisivat olla reissun parhaimmat, sillä muutoin pohjois-Italian pizzatarjonta ei ollut kovin mieleeni. Koko reissun pizzakulttuuri oli valitettavan kaukana siitä tasosta mihin totuimme Napolissa. Joka tapauksessa ravintola oli hyvä ja yllätyimme jopa hanassa olevasta pienpanimo-oluesta, jonka nimi jäi tosin tarkistamatta. Hotellimme La Nuova Rotaia oli viihtyisä ja sijaitsi lähellä rautatieasemaa.

Seuraavana päivänä jätimme auton Gallarateen ja lähdimme junalla Milanoon. Pienen juna-metro-lippu-seikkailun jälkeen pääsimme Duomolle, josta jatkoimme kiertelyä Galleria Vittorio Emanuele II:n kautta kohti lounaspaikkaa. Päädyimme lähelle Castello Sforzesco -linnoitusta lounaskahvila Van Bol & Festeen, josta moni paikallinen jonotti levypizzapaloja, paikallisia makeita herkkuja ja espressoa. Otimme terassilta pöydän ja tilasimme hieman sokkona lounasta. Omalta kohdaltani sain reissun parhaan yksittäisen annoksen, Parmigiana di Melanzane, jota en siis tajunnut melanzaneksi tilatessani sen englanninkieliseltä listalta (annos oli käännetty todella oudosti)! Annos ei näyttänyt kummoiselta, mutta maku oli aivan taivaallinen! Mieheni tilasi päivän lounasannoksen gnocceja, leikkeen ja perunat. Ravintola oli selvästi paikallisten suosiossa ja tarjosi monipuolisesti pikkuevästä, lounasta ja herkkuja sekä gelatoa. Muistiin merkittävä paikka 😊

Illalla ajelimme kohti Siniota Piemontessa, jossa majoituimme juhlapaikalla La Buonora B&B:ssä keskellä viinialueita. Samaisessa majatalossa vietettiin juhannuslauantaina hääjuhlat. Majatalo oli kukkulan laella keskellä viiniviljelmiä ja hasselpähkinäpensaita, maisema oli todella upea! Isäntäpari oli erittäin ystävällinen ja rento, vaikka kauhistelivatkin useita pressopannullisia, joita suomalaiset kuluttivat aamiaisella 😀

Muutaman päivän aikana pääasiassa rentouduimme, tutustuimme lähialueeseen jalan ja autolla. Teimme lounasretken mm. Serralunga d’Albaan, joka näkyi majatalolta saakka, seuraavan kukkulan rinteessä. Vanhan kivisen ja pittoreskin kylän keskellä oli korkea linna Castello di Serralung d’Alba ja laitamilla muutama ravintola ja viinimyymälä. Kiertelimme hetken ja päädyimme päätien varrella olevalle terassille ravintolaan Albergo Ristorante Italia. Valitsin salvia-ravioleja ja mieheni gnocceja tomaattikastikkeessa. Myöhemmin huomasimme, että nämä kaksi annosta olivatkin lähes ainoat lounasannokset alueella, kastikkeet vain vaihtelivat voista kermaan ja tomaattiin. Annokset olivat simppelit ja hyvänmakuiset, mutta ehkä parasta hetkessä oli kylmä rosé.

IMG_1159La Buonoran vieressä oli toinen hotelli Agriturismo Le Arcate, jossa kävimme kerran illallisella. Hotelli järjesti tilauksesta hääseurueelle viinimaistelun, joka niissä maisemissa olikin hieno kokemus. Kielimuuria oli sen verran, ettei viineistä tarinoitu sen enempää, mutta pärjäsimme esitteen ja päättelyn avulla. Viinitalo oli Manzone ja maistoimme rosén, Dolcetton, Nebbiolon, Barberan ja Alban. Oma suosikkini oli Dolcetto, joka hurmasi makeudellaan.

Häät italiassa sujuivat hienosti, pienen myrskyn laannuttua ilta oli täydellinen, lämmin ja kirkas. Erityisesti minulle jäi mieleen seremonia maisematerassilla ja ruokailu ulkona. Italialaiseen tapaan oli pöytiin tarjoilu ja useita ruokalajeja. Illalliseen kuului mm. parsaa, hasselpähkinäravioleja, vasikkaa ja kasviksia. Hääpari oli valinnut alueen upeita viinejä illalliselle, tällä kertaa suosikkini oli valkoviini Langhe Favorita Teo Costa sekä jälkiruokaviini Moscato Dogliotti. Eipä sillä, että mikään alueen viini olisi ollut huonoa 😉

Häähumun jälkeen siirryimme seuraavaan hotelliin Casa Nicoliniin Barbarescoon. Sijainti oli hieman syrjäinen, mutta jälleen ympäröivä maisema korvasi pienet miinukset. Henkilökunta oli ystävällistä ja hotellissa oli kaikki tarvittavat palvelut altaasta ravintolaan ja kuntosaliin. Huikein hetki täällä liittyi jälleen ruokaan ja maisemaan. Varasimme illallisen ja meille oli katettu pöytä parhaimmalta paikalta ravintolan terassilta, josta oli esteetön näkymä viiniviljelmille ja Barbarescon kaupunkiin. Neljän ruokalajin illallisen aikana seurasimme auringonlaskua ja upeissa väreissä leikkiviä kukkuloita. Aloitimme raikkaalla valkoviinillä, muistaakseni Roero Arneis. Alkupalaksi tarjoiltiin tartar ja juusto-selleri-hasselpähkinäsalaatti. Väliruoka oli tuoretta pastaa ja vasikkaa parmesaanilla, jonka myötä viini vaihtui kevyeen punaiseen Langheen. Pääruokana oli pitkään haudutettua lihaa ja paahdettua perunaa, viininä tuhti Nebbiolo. Jälkiruoaksi valitsimme gelatoa ja suklaista pähkinäkakkua. Ilta oli täydellinen!

Juhannuksen myrskyn jälkeen Piemonteen laskeutui erittäin painostava helle. Urheilusuoritusten sijaan ajelimme autolla pitkin kukkuloita ja vierailimme Barbarescon ja Alban kaupungeissa. Barbaresco oli hyvin suloinen, pittoreski kylä, eikä viinin läsnäoloa voinut olla huomaamatta. Viinimyymälöitä oli useita ja keskellä kylää vanhaan kirkkoon rakennettu Enoteca Regionale del Barbaresco eli viinintuottajia ja viinikulttuuria edistävä keskus. Enoteca-vierailun jälkeen jäimme terassille varjoon nauttimaan lounasta ja kylmää valkoviiniä. Tarjoilija suositteli suosikkiaan Roero Arneis’ta, jonka lisäksi valitsimme raikkaat salaatit. Miten hyvältä mozzarella, oliivit ja balsamico voivatkaan maistua!

Alba oli lähialueen suurin kaupunki, jossa on kauppakatu, Duomo ja paljon ravintoloita. Alba on kuuluisa erityisesti tryffeleistään, Nutellasta ja historiastaan, sadan tornin kaupunki on valloitettu monia kertoja ja se julistautui jopa itsenäiseksi toisen maailmansodan aikana (se kesti 23 päivää). Kiertelimme kaupungissa muutamaan kertaan, teimme ostoksia ja nautimme gelatoa. Kaupungin parhaat gelatot sai Gelateria Saccherolta. Viilennyimme myös upeassa Duomossa, joka oli restauroitu hienosti yhdistellen modernia ja historiaa. Albassa oli myös kiva aperitivokulttuuri, kun Piazza Michele Ferrerolla terassilla tilasimme juomat eli meidän tapauksessamme Aperol Spritzit, sai pöytään aperitivolautasen. Se sisälsi yleensä sormisyötävää leipää, juustoa, leikkeleitä ja kasviksia. Melkein kuin pieni lounas juoman hinnalla.

Omasta puolestani reissun yksi kohokohta oli vierailu viinitilalla Barbarescossa. Olin etukäteen etsinyt useita viinitiloja ja päädyimme Pelisseron viinitilaan, jota myös viinikerhossani suositeltiin. Pyysimme hotellia soittamaan meille vierailuajan etukäteen. Tila oli korkealla kukkulalla, josta oli 360 näkymä köynnösviljelmille. Aloitimme vierailun tasting-huoneesta, jossa oppaamme kertoi eri viinialueista, viljelemistään rypäleistä (mm. Nebbiolo, Dolcetto, Barbera), heidän missiostaan ja historiastaan. Jatkoimme ihanan viileälle kellarikierrokselle, jossa kävimme läpi viinin valmistuksen vaiheet. Näimme erilaisia kypsytystynnyreitä ja -sammioita sekä pullovaraston. Oppaan mukaan jopa puolet italiaan myytävistä pulloista on itseasiassa magnumkokoisia! Kierroksen jälkeen palasimme tasting-huoneeseen, jossa pääsimme maistamaan viinejä. Annoimme oppaallemme vapaat kädet ja hän kertoi hienosti ominaisuuksista ja vuosikerroista maistellessamme. Päädyimme ostamaan jälkiruokaviini Moscato d’Astin sekä Langhe Nebbiolo-punaviinin. Kokonaisuudessaan vierailu oli hyvin organisoitu ja isäntäväki oli erittäin ystävällistä. Puitteet olivat upeat ja viini hyvää, mitä muuta voisi toivoa ❤

Piemonten sydän on todellakin henkeäsalpaavat maisemat viiniköynnöksineen. Matkamme oli sopiva sekoitus kavereiden kanssa vietettyä lomaa sekä omaa seikkailuamme. Oli ihana oppia uutta viineistä ja nähdä paikallisissa intohimo viiniä kohtaan. Pala sydäntäni jäi tänne, vaikka lopulta on ihana päästä kotiin. 🙂

-M

Advertisements