Tabbouleh-couscoussalaatti

Tabbouleh vei sydämeni kun viimein suostuin tekemään sitä. Jotenkin ajatus kuivan makuisesta couscous-salaatista ei ollut insiproinut. Mutta lopulta salaatti oli kaikkea muuta kuin kuiva ja tylsä, kun joukkoon silppuaa hurjasti yrttejä, joista salaatti saa ihan uusia makuvivahteita.
Halusimme kokeilla libanonilaisia ruokia ja tabboulehin seuraksi lautaselle grillattiin lampaanjauhelihavartaita sekä hummusta ja yrttistä tahinikastiketta.
Tabboulehin alkuperäinen resepti K-ruoka.

Tabbouleh 4hlöä
2 dl couscousia
3 tomaattia
1/2 kurkkua tai kesäkurpitsaa
1/2 kelta- tai punasipulia
1 dl tuoretta persiljaa
1 dl tuoretta minttua
1 dl tuoretta korianteria
1 tl sitruunankuorta raastettuna
2-3 rkl sitruunamehua
2-3 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
mustapippuria
Granaattiomenan siemeniä

Valmista couscous pakkauksen ohjeen mukaan. Mittaa couscous laakeaan astiaan ja kaada kiehuva vesi päälle. Lisää joukkoon suola ja öljy ja sekoita hieman. Anna turvota 5 minuuttia ja sekoita muutaman kerran.
Pilko tomaatit, kurkku tai kesäkurpitsa ja sipuli pieneksi kuutioiksi. Silppua tuoreet yrtit. Yhdistä kaikki aineet tarjoilukulhoon ja sekoita. Granaattiomenansiemenet voi ripotella vain päälle, ne värjäävät muuten koko salaatin.
Tabbouleh toimii erityisen hyvin grilliruoan kanssa ja miksei vaikkapa noutopöydässä.

IMG_9348

-M

Marokkolainen porkkanasalaatti

TOP1 tämän hetken lempparisalaattilistallamme! Laitan listan vielä loppuun linkkeineen, mutta tätä ruokaa on kyllä vaikea päihittää. Niin upeita makuja, makeutta, suolaisuutta, sitruksisuutta, yrttejä ja pähkinän paahdetta… Ja kuitenkin aika simppeli tehdä, arvioisin että noin 30 minuuttia. Söimme salaattia sellaisenaan, mutta se sopisi ehdottomasti grillattavan lihan lisukkeeksi tai noutopöytäänkin.

Alkuperäinen ohje on Alkon sivuilta, mutta omaan versioon lisäsin vihreää salaattia ja mukaan menee myös mitä tahansa kasviksia jääkaapista sattuu löytymään. Dukkahia uppoaa helposti koko annoksen verran vaikka sitä toki voi säästellä myöhempääkin käyttöä varten. Huom. Dukkah on niin helppo tehdä itse että en missään tapauksessa ostaisi kaupasta kallista ja pientä purkkia sitä 😊

Marokkolainen porkkanasalaatti
4 hlöä

400 g porkkanaa
1 prk (290 g) kikherneitä
1 rkl oliiviöljyä
3 rkl tuoretta minttua
3 rkl tuoretta persiljaa
200 g fetaa palana
(3 rkl) Dukkahia
(Jäävuorisalaattia, muita kasviksia esim. kukkakaalta, sipulia, tomaattia mielesi mukaan.)

Dukkah
1 dl kuorellisia manteleita
1 rkl seesaminsiemeniä
1 tl korianterinsiemeniä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 tl jeeraa eli juustokuminaa

Kastike
½ dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
½ tl suolaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl chiliä hienonnettuna tai harissa-tahnaa

Kuori porkkanat ja pilko ohuiksi tikuiksi. Valuta kikherneet. Asettele porkkanat, kikherneet ja mantelit uunipellille. Lorauta oliiviöljyä hieman porkkanoiden ja kikherneiden päälle ja paahda 225 asteessa 10-15 minuuttia. Vahdi manteleita etteivät ne pala ja ota ne tarvittaessa aiemmin pois uunista. Anna porkkanoiden ja kikherneiden jäähtyä hieman.

IMG_7129Rouhi mantelit veitsellä tai morttelissa. Yhdistä kaikki dukkahin ainesosat kulhossa ja sekoita.

Valmista kastike sekoittamalla ainesosat yhteen.

Pilko salaatti ja muut kasvikset tarjoilukulhoon sekä hienonna yrtit joukkoon. Lisää paahdetut porkkanat ja kikherneet sekä öljykastike ja sekoita. Murustele päälle feta ja dukkahia. Tarjoile ja nauti!

Juomasuositukseksi Alko mainitsee lager ja ale-oluet, mutta mielestäni myös hapokkaat rosét tai valkoviinit sopivat mainiosti. Esimerkiksi kesän suosikkiroseeni Julius Rosé 2018 saksasta toimi todella hyvin salaatin kanssa.

Tässä vielä TOP 5 suosikkisalaattiamme:
1. Marokkolainen porkkanasalaatti
2. Vuohenjuustosalaatti
3. Panzanella (Viimeistä murua myöten -blogin erinomainen resepti)
4. Nachosalaatti
5. Caesar -salaatti lämminsavulohella

-M