Sienipiirakka

Viimeinkin, teen lähes poikkeuksetta tämän saman piirakan ja nyt vasta saan reseptin blogiin. Pohja on helppo ja maistuva, sitä voi hieman maustaa yrteillä tai juustoraasteella, jos mieli tekee. Samoin reseptin täyte on se perinteinen versio, mutta sitä voi helposti tuunata paistamalla paketin pekonia tai lisäämällä muita kasviksia. Alkuperäinen resepti on Valion sivuilta.

Sienipiirakka
8 hlöä

Pohja
100 g voita
2 ½ -3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kylmää vettä
(Yrttejä tai 1 dl juustoraastetta)

Täyte
3 dl käsiteltyjä metsäsieniä (suppilovahveroita, rouskuja, kanttarelleja, tatteja)
1 (250 g) purjo
2 rkl voita
½ tl suolaa
Pippuria
Ripaus sokeria
120 g smetanaa tai 2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
1 rkl sinappia
150 g juustoraastetta

Valmista ensin pohja. Nypi pehmeä voi ja vehnäjauhot. Lisää vesi (ja yrtit ja juustoraaste) ja sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa jauhoja. Painele taikina 26-28 cm halkaisijan piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Laita sienet pannulle ja paista kunnes neste on haihtunut. Halkaise purjo pituussuunnassa ja hienonna siivuiksi. Lisää pannulle voi ja purjo, kuullota. Lisää mausteet ja anna jäähtyä hetki.

IMG_4107Sekoita isohkossa kulhossa smetana (tai ruokakerma) ja kananmunat, sinappi ja 2/3 juustoraasteesta. Kaada kulhoon munaseoksen joukkoon sieni-purjotäyte ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita. Ripottele loppu juustoraaste päälle. Paista uunissa 200 asteessa 40 minuuttia.

Tarjoile lämpimänä.

-M

Advertisements

Empanadat sienirisottotäytteellä

Empanadat ovat espanjalaisia pasteijoita, joiden täytettä voi vaihtaa makunsa mukaan. Syntymäpäiväjuhliini halusin pasteijoita sienitäytteellä ja empanadat kuulostivat hieman eksoottisemmilta kuin peruspasteijat. Lopulta taikina olikin todella simppeli ja helppo käsitellä. Täytteeni pohjautui sienirisottooni eli risoton voi tehdä edellisenä päivänä illalliseksi ja käyttää sitten empanadatäytteenä. Leivoin empanadat hyvissä ajoin pakkaseen ja lämmitin juhlapäivänä. Alkuperäinen resepti K-Ruoka.

Empanadat 28 kpl

Taikina
2 ½ dl vettä
175 g voita
7 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl suolaa

Täyte
3-4 dl sienirisottoa (ohje täällä)
Suolaa, pippuria, sinappijauhetta, yrttejä

img_5128Valmista ensin taikina. Kuumenna vesi ja voi kattilassa. Sekoita jauhot ja suola kulhossa. Kaada kuuma vesi-voiseos jauhojen joukkoon ja sekoita. Anna jäähtyä hetki ja muotoile käsin palloksi.

Mausta risottoa hieman enemmän perusohjeen lisäksi.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli osa kerrallaan ohueksi levyksi. Paina taikinasta n. 10 cm halkaisijan muotilla tai lasilla pyöreitä pohjia. Siirrä pellille leivinpaperin päälle ja lisää jokaiselle pohjalle reilu teelusikallinen risottoa täytteeksi. Taita pohjat puolikuun mallisiksi ja nipistä reunat kiinni, apuna voi käyttää myös haarukkaa. Voitele kananmunalla.

Lämmitä uuni 200 asteeseen ja paista 20 minuuttia.

-M

Sienisalaatti

Syksyn sieniretkillä valmistauduttiin jo jouluun ja blinikauteen. Osa sienisadosta säilöttiin suolaliemeen tekeytymään ja ryöpätyt sienet pakastettiin. Mieheni vastuulla on sienisalaatin teko ja tänä jouluna sitä tehtiin reilusti viemisiksikin. Sienisalaatti kuuluu ehdottomasti joulupöytäämme ja sitä nautiskellaan lisäksi ihan voileivällä ja joulupäivän blinipöydässäkin.

Sienisalaatti
5 dl metsäsieniä (käsiteltyinä)
1 pieni sipuli
½ dl kermaa
½ dl smetanaa
½ tl sokeria
½-1 rkl etikkaa
1 tl suolaa
Mustapippuria, valkopippuria
Persiljaa

Pilko sienet ja sipulit pieneksi. Vatkaa kulhossa kerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita kerman joukkoon smetana ja mausteet. Kääntele lopuksi sienet ja sipuli kermaseoksen joukkoon. Maista ja lisää mausteita maun mukaan.

Säilö purkkiin ja käytä viikon kuluessa.

-M

Sienirisotto

Tämän reseptin kirjoittamista olen odottanut pitkään! Itse sienirisotto on mielettömän hyvää, ensimmäisiä risottoja, jotka opin tekemään ja sain onnistumaan. Sen lisäksi ohje on Glorian Ruoka & Viini -lehden suosikkipalstaltani: Syö ravintolassa, kokkaa kotona. Odotan joka lehdestä tätä osiota, sillä ravintola-annosten reseptit ovat usein olleet ihan huippuja ja lehtileikkeitä on kerääntynyt talteen useita, mm. Kinuskinen mallasleipä. Risotto-ohje on siis alun perin Basbasista ja kuuluisa siitä, että kokki on saanut sen vuoksi treffikutsuja 😉

IMG_4851

Sienirisotto
6 hlöä

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
Öljyä
3-4 dl sieniä esim. suppilovahveroita
Kuivattua timjamia
4 dl risottoriisiä
2 dl valkoviiniä
8 dl kasvislientä (esim. vettä ja kasvisliemikuutio)
1,5 dl parmesaaniraastetta
40 g voita
Suolaa, pippuria,
(sinappia, sitruunamehua)

Paloittele sienet ja paista voissa omassa pannussa. Lisää joukkoon kuivattua timjamia, suolaa ja pippuria.
Leikkaa sipuli ja valkosipuli pieniksi kuutioiksi. Kuumenna öljyä kattilassa ja kuullota sipuleita muutamia minuutteja, kunnes ovat läpikuultavia.
Kaada riisi sipulien joukkoon ja kuullota miedolla lämmöllä reilu 5 minuuttia, kunnes riisikin on läpikuultavaa.
Kuumenna kasvisliemi. Lisää riisin joukkoon paistetut sienet ja valkoviini, sekoita. Annostele kasvislientä riisin joukkoon niin että riisi peittyy ja kypsennä keskilämmöllä. Lisää lientä kun edellinen kauhallinen on imeytynyt. Jatka kunnes riisi on juuri kypsää, al dente (noin 20 min).
Siirrä kattila liedeltä, lisää parmesaani, kuutioitu voi, suola ja pippuri. Sekoita, risoton pitäisi olla puuromaista ja kiiltävää. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa. Halutessaan sitruunamehulla saa hieman raikkautta ja sinapilla umamia makeutta.

-M

Sienipasta kuivatuista suppiksista

 

IMG_3433 (2)Edellisen satokauden kaappien tyhjennys jatkuu 😊 Odotan niin kovasti jo sienestyskautta, että juhannukseen mennessä sienikirja on luettu ja metsässä käyty haahuilemassa. Viime syksyn kuivattuja suppilovahveroita on tosin vielä puoli purkkia jäljellä, joten täytyy syödä ne pois alta. Tässä ohje helppoon ja nopeaan pastaan.

IMG_3427

Sienipasta
3-4 hlöä

2 kourallista kuivattuja suppilovahveroita
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
Öljyä
Yrttejä (5 oksaa timjamia, tukko persiljaa)
1 rkl sinappia
(tarvittaessa hieman sokeria)
Suolaa, pippuria
2 dl ruokakermaa
Pastaa (+keitinveteen 1 tl suolaa)

Laita kuivatut sienet kulhoon ja puristele niitä hieman pienemmiksi. Lisää vettä ja anna liota ainakin tunti. Pilko sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuleita öljyssä, kunnes ovat läpikuultavia. Siivilöi sienet ja kaada sipuleiden joukkoon pannulle. Paista kunnes ylimääräinen neste on haihtunut. Lisää sinappi, suola ja pippuri sekä ruokakerma. Lisää lopuksi hienonnetut yrtit.

Keitä pasta ohjeen mukaan al denteksi. Kaada siivilöity pasta sienikastikkeen joukkoon ja sekoita.

Pasta on pannulta valmis tarjoiltavaksi. Ruokajuomaksi käy valkoviini tai lager olut, kuten tällä kertaa.

-M