Sienirisotto

Tämän reseptin kirjoittamista olen odottanut pitkään! Itse sienirisotto on mielettömän hyvää, ensimmäisiä risottoja, jotka opin tekemään ja sain onnistumaan. Sen lisäksi ohje on Glorian Ruoka & Viini -lehden suosikkipalstaltani: Syö ravintolassa, kokkaa kotona. Odotan joka lehdestä tätä osiota, sillä ravintola-annosten reseptit ovat usein olleet ihan huippuja ja lehtileikkeitä on kerääntynyt talteen useita, mm. Kinuskinen mallasleipä. Risotto-ohje on siis alun perin Basbasista ja kuuluisa siitä, että kokki on saanut sen vuoksi treffikutsuja 😉

IMG_4851

Sienirisotto
6 hlöä

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
Öljyä
3-4 dl sieniä esim. suppilovahveroita
Kuivattua timjamia
4 dl risottoriisiä
2 dl valkoviiniä
8 dl kasvislientä (esim. vettä ja kasvisliemikuutio)
1,5 dl parmesaaniraastetta
40 g voita
Suolaa, pippuria,
(sinappia, sitruunamehua)

Paloittele sienet ja paista voissa omassa pannussa. Lisää joukkoon kuivattua timjamia, suolaa ja pippuria.
Leikkaa sipuli ja valkosipuli pieniksi kuutioiksi. Kuumenna öljyä kattilassa ja kuullota sipuleita muutamia minuutteja, kunnes ovat läpikuultavia.
Kaada riisi sipulien joukkoon ja kuullota miedolla lämmöllä reilu 5 minuuttia, kunnes riisikin on läpikuultavaa.
Kuumenna kasvisliemi. Lisää riisin joukkoon paistetut sienet ja valkoviini, sekoita. Annostele kasvislientä riisin joukkoon niin että riisi peittyy ja kypsennä keskilämmöllä. Lisää lientä kun edellinen kauhallinen on imeytynyt. Jatka kunnes riisi on juuri kypsää, al dente (noin 20 min).
Siirrä kattila liedeltä, lisää parmesaani, kuutioitu voi, suola ja pippuri. Sekoita, risoton pitäisi olla puuromaista ja kiiltävää. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa. Halutessaan sitruunamehulla saa hieman raikkautta ja sinapilla umamia makeutta.

-M

Advertisements

Napolilaista pizzaa Suomesta – Capperi

IMG_3879

Kesäloman yhtenä ohjelmanumerona oli päästä viimein ravintola Capperiin maistamaan napolilaista pizzaa. Capperi avasi ovensa reilu vuosi sitten ja taisi saada pienen etumatkan, kun moni muukin pizzeria rakenteli italialaisia uuneja Suomeen. Capperi ei kuitenkaan ole mikä tahansa italialainen pizzeria, sillä alusta alkaen perustajilla oli tarkoituksena tehdä autenttista ja laadukasta napolilaista pizzaa. Ravintola tuo italiasta Napolin alueelta pizzajauhot, tomaatit ja mozzarellan, joita on myös mahdollista ostaa kotiin. Capperi onkin saanut omistautuneisuudestaan ainoana suomessa Associazione pizza napoletana gourmet -jäsenyyden.

Sen lisäksi, että odotimme saavamme erityisen hyvää pizzaa, meillä oli taka-ajatus tutustua ’ruokakulttuuriin’ sillä syksyllä pääsemme paikan päälle Napoliin pizzalle 😊 Suunnitelmana oli pyöräillä Oulunkylään, mutta sateen yllättäessä turvauduimme autoon. Ravintola löytyi helposti ja vaikka rakennus näytti matalalta ja vanhahkolta, julkisivu oli remontoitu kutsuvaksi. Kiinteistöllä ei tainnut olla yhtään asiakasparkkipaikkaa, mutta tienvarsipaikkoja löytyi paljon.

Ihana pizzan tuoksu tervehti jo ovella, josta odotettiin pöytiin ohjausta. Odotellessa pystyi tutustumaan ravintolan maahantuomiin ja myynnissä oleviin tuotteisiin. Pastaa, tomaattimurskaa, oliiviöljyä, oliiveja… hinnatkin vaikuttivat kelvollisilta tietäen laadun ja alkuperän. Kaikilla samaan aikaan kanssamme saapuneilla oli pöytävaraus, jota suosittelen lämpimästi. Ravintola on auki jo lounasaikaan, mutta netistä varauksen pystyi tehdä aikaisintaan kello 16, joten illat taitavat olla suosittuja.

Sisältä Capperi oli tunnelmallinen, jopa moderni perinteisiin pizzerioihin verrattuna. Saimme paikan seinän vierestä ja aloimme tutustua menuuseen. Listalta löytyi alkupaloja, jotka oli tarkoitettu jaettaviksi. Varsinaisia pizzavaihtoehtoja oli kaksi sivua, mielestäni sopivasti, hintataso 10-23 euroa. Päädyin itse Capperi! -pizzaan, joka sisälsi Bufala-mozzarellaa, keltaisia ja punaisia Piennolo-tomaatteja, kaprista ja oliiveja. Mieheni tilasi Menaican, joka sisälsi keltaisia, vihreitä ja punaisia Piennolo-tomaatteja, Menaicalaista anjovista, valkosipulia ja oreganoa. Mainittakoon, että viereisistä pöydistä kuului toistamiseen Caprese-pizzatilauksia, olisikohan kyseessä suosituin pizza?

Juomalistatkin olivat mukavan laajat, mutta selkeät. Juomaksi valitsin punaviiniä ja mieheni Peroni-olutta, jota sai hanasta. Monissa pöydissä näkyi koristeellisia limsapulloja, jotka ovat Galvanina luomu limuja ja mehuja italiasta. Lasien ja kattausten ystävänä, tämä teki hienon vaikutuksen!

Annokset saapuivat alle 10 minuutissa tilaamisesta, tämän mahdollistaakin alle minuutin paisto 460 asteisessa uunissa. Pizza tuoksui ihanalta, mutta gourmet pizzan kanssa herää aina ihmetys, sillä täytteitä on niukasti. Onneksi huoli oli turha, sillä ensimmäisen palan jälkeen taisin huokaista ’voi luoja kuinka hyvää mozzarellaa!’ Varmasti parasta mitä olen maistanut. Nautinto parani entisestään, sillä rakastamani oliivit toivat ihanan suolaisen happaman maun seuraavaan palaan. Sitten löytyivät jättikokoiset kaprikset, jotka olivat vielä oliiviakin suolaisempia ja täydensivät mozzarellan täyteläistä makua. Pizza oli juuri sopivan kokoinen ja maut kestivät koko annoksen läpi. Nam! Vaihdoimme mieheni kanssa pienet palat ja hänen pizzassaan anjoviksen suolaisuus ja öljyisyys toimi myös mainiosti. Itselläni anjoviksen kalaisuus hieman tökki, mutta annoksen omistaja oli tyytyväinen valintaansa.

Miinusta oma annos sai hieman, sillä pizzassani oli muutama reilusti palanut reuna. Hiiltynyt maku ei ollut ollenkaan hyvä ja yritin pitää nokipalat poissa muusta annoksesta. Ja tietenkin aina voisi olla enemmän oliiveja… 😊

Kaiken kaikkiaan kyseessä oli varmasi yksi parhaimmista syömistäni pizzoista, ravintolamiljöö oli tunnelmallinen ja asiakkaat näyttivät viihtyvän. Capperi jätti tunteen, että tänne pitää päästä uudelleen! Ja seuraavalla kerralla varaudun tilaamaan myös jälkiruoan: makea pizza nutellalla ja pistaasitahnalla. 😊

Täältä pääsee tutustumaan Capperin nettisivuihin : http://www.capperi.fi/ 

Kotiinviemisiksi ei jäänyt pizzaa, mutta hyviä ideoita omaan pizzakokkailuun: Bufala-mozzarella ja kaprikset sekä anjovikselle uusi mahdollisuus.

-M

Teriyakilohi a’ la Small Hill Kitchen

IMG_2802

Tällä hetkellä kuuluisinta Teriyakilohiannosta tarjoilee todennäköisesti ravintola Hoku, josta en vain valitettavasti itse ole vielä päässyt nauttimaan. Onneksi mieheni on harjoitellut oman annoksensa täydellisyyteen, joten on vaikea uskoa miten rafla voisi pistää enää paremmaksi 😉 Tässä ohjeemme, jota tulee varmasti tehtyä vielä usein. Parasta on jälleen se, että monen annoksen osan voi valmistella etukäteen!

Teriyakilohi 2-4 hlöä

120 g lohta per ruokailija
Rapsakoita vihanneksia, esim. kevätsipulia, porkkanaa, paprikaa, ituja, chiliä tai sipulia
Voita ja rypsi- tai seesamiöljyä paistamiseen
Seesaminsiemeniä
2-3 dl sushi tai risottoriisiä
½ -1 Avokado per ruokailija

Teriyakikastike (alkuperäinen ohje Anton&Anton)
1 dl soijakastiketta
0,5 dl tummaa ruokosokeria
2 tl tuoretta inkivääriä
2 valkosipulin kynttä
2 rkl seesamiöljyä
½ dl Mirin-riisiviiniä
0,5 dl vettä
2tl maissitärkkelystä (Maizena)

Raasta inkivääri ja purista valkosipuli. Sekoita kaikki aineet kattilassa ja anna kiehua, kunnes koostumus on lähes siirappimaista. Maista kiehuttamisen aikana ja lisää tarvittaessa soijaa (suolaisuutta) tai miriniä / sokeria (makeutta). Kastike jähmettyy hieman kylmässä ja säilyy ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa jopa viikon. Kastikkeen voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen, joka on suositeltavaakin, sillä lohen voi marinoida sillä.

Marinoi suomustettu lohifilee etukäteen, lisää pintaan hieman suolaa ja kylmää teriyakikastiketta. Levitä kastiketta niin että sitä on joka puolella lohta. Huom. säästä suurin osa kastikkeesta annoksen päälle! Siirrä lohi jääkaappiin marinoitumaan 2-4 tunniksi. Ennen paistoa kuivaa ylimääräinen marinadi lohen pinnasta talouspaperiin ja leikkaa lohi sopiviksi annospaloiksi.

Viipaloi kasvikset tikuiksi tai renkaiksi. Chilistä ja kevätsipulista osan voi kuutioida erilleen koristeeksi annoksen päälle. Puolita avokadot ja viipaloi kuoressaan.

IMG_2797

Valmistusjärjestys:

  1. Laita riisi keittymään ohjeen mukaan (20 min)
  2. Paista kasviksia pannussa seesamiöljyssä (10 min tai kunnes kypsiä)
  3. Lämmitä teriyakikastike
  4. Lisää teriyakikastiketta muutama ruokalusikallinen kasvisten joukkoon ja sekoita, lisää myös seesaminsiemeniä
  5. Paista viimeisenä erillisessä pannussa lohipalat voissa tai öljyssä. Huom. Älä ylipaista lohta, jätä lohkeilevaksi.
  6. Kokoa annokset: riisiä, kasviksia, lohipala ja avokadoviipaleet. Annostele päälle kastiketta, chili-kevätsipulisilppua ja seesaminsiemeniä.

Suositeltavaa on syödä puikoilla, jotta nautinto kestää pidempään! 😊

Ruokaviiniksi suosittelen hyvin hapokasta ja mineraalista kuivaa valkoviiniä, jotta suolaisuuden ja kalan rasvaisuuden saa taittumaan. Tällä kertaa nautin itse lempikuohuviiniäni Bernard-Massard Cuvée de l’Ecusson Brutia ja mieheni Devil’s Rock Rieslingiä, jotka molemmat toimivat annoksen kanssa oikein hyvin.

-M