Tsatsiki

Tahnareseptit saavat jatkoa kreikkalaisesta klassikosta eli tsatsikista. Ykkösherkku on dippailla tsatsikiin tuoretta focaccia -leipää ja kasvistikkuja. Jugurttinen kastike käy erinomaisesti myös grilliherkkujen kanssa tai pitaleivän väliin.

Resepti on mukaelma Liemessä -blogin Jenni Häyrisen kirjasta Katukeittiö – Parempaa roskaruokaa (s.63 Bookwell, Porvoo 2014). Kirja on muuten tosi hyvä; pienikokoinen ja sisältää monta burgeriohjetta, bilinit ja grilliruokia!

Tsatsiki
4 hlöä

1-2 avomaan kurkkua
2 ½ dl turkkilaista jugurttia
1-2 valkosipulinkynttä
2 rkl sitruunamehua
Tuoretta tilliä
½ tl Suolaa
Pippuria

Aloita valmistus muutamaa tuntia aiemmin, sillä jugurtti ja kurkut on hyvä valuttaa. Valuta jugurtti suodatinpussissa siivilässä. Jos jugurttia on reilusti, revi kaksi suodatinpaperia auki ja asettele ne siivilään tiiviisti ja kaada jugurtti päälle. Valuta jääkaapissa noin tunti. Valmistele kurkut; kuori halutessasi ja halkaise pituussuunnassa. Kaavi lusikalla kesiosa pois. Raasta loppu kurkku karkeaksi ja laita siivilään valumaan noin tunniksi. Painele tai purista lopuksi vielä ylimääräinen neste pois.

Pilko tai purista valkosipulinkynsi kulhoon. Yhdistä joukkoon kaikki muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Koristele tillillä ja oliiviöljyllä ennen tarjoilua.

-M

Advertisements

Kotitekoinen pesto ja kesäkurpitsapasta

IMG_3549

Parvekkeen basilikapuskan tilanne alkoi näyttää tukalalta, hyvällä tavalla, eli lehtiä oli niin tiuhassa, että harvennusta oli pakko tehdä. Törmäsin samaan aikaan Instagramissa kuvaan, jossa basilika oli muuttumassa basilika-cashewtahnaksi… tämähän kuulosti mielenkiintoiselta! Ohje löytyy ilmeisesti Satu Koiviston Gastronaatti 2 -kirjasta, mutta löysin Soppa365-sivulta reseptin, jonka mukaan tein pestoni.

En ole oikein pitänyt kaupan pestoista, mutta tämä ohje muutti käsitykseni pestosta täysin! Ihanan tuoretta, maut tasapainossa ja kuinka helppoa! Pesto päätyi kesäkurpitsa’pastan’ päälle, joka meinasi viedä mieheni jalat alta. Kommentti kuului, että ruoka oli mielettömän paljon parempaa kuin avokadopasta!

Pesto (2 dl)
Puntti basilikaa (½ l basilikanlehtiä)
2 valkosipulinkynttä
1 dl cashewpähkinöitä
1 dl parmesaania
Suolaa ja pippuria
1 tl sitruunamehua
½ dl oliiviöljyä

Laita cashewpähkinät likoamaan veteen hetkeksi. Ota tehosekoitin ja kaada basilikanlehdet siihen. Purista valkosipulinkynnet ja raasta parmesaani mukaan. Lisää cashewpähkinät, ripaus suolaa ja pippuria sekä sitruunamehu. Lorauta ensin muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä ja aja hetken aikaa sekaisin. Tarkista koostumus ja lisää öljyä. Aja pesto kuohkeaksi massaksi ja maista. Lisää mausteita maun mukaan.

Kesäkurpitsapasta (ohje Perinneruokaa Prkl)
2 hlöä

1 kesäkurpitsa
1 rkl oliiviöljyä
1-2 valkosipulinkynttä
2 rkl sitruunamehua
Suolaa
Chilihiutaleita

Raasta kesäkurpitsa kuorijalla tai juustöhöylällä pitkittäin suikaleiksi. Lämmitä öljy pannulla, lisää valkosipuli ja kuullota hetki. Lisää kesäkurpitsasuikaleet ja mausteet. Kuullota kunnes kesäkurpitsa on hieman pehmentynyt, noin 3 minuuttia.

Nosta kesäkurpitsaa lautaselle ja annostele pestoa päälle. Koristele halutessasi vielä parmesaanilla ja basilikanlehdillä.

Vinkki! Pähkinättömän version pestosta saa joko pinjansiemenillä tai auringonkukansiemenillä. Varsinkin auringonkukansiemenet tulee liottaa hyvin. Kesäkurpitsan lisäksi joukkoon voi keittää oikeaa pastaa, niin annoksesta tulee hieman ruokaisampi.

-M

Sienipasta kuivatuista suppiksista

 

IMG_3433 (2)Edellisen satokauden kaappien tyhjennys jatkuu 😊 Odotan niin kovasti jo sienestyskautta, että juhannukseen mennessä sienikirja on luettu ja metsässä käyty haahuilemassa. Viime syksyn kuivattuja suppilovahveroita on tosin vielä puoli purkkia jäljellä, joten täytyy syödä ne pois alta. Tässä ohje helppoon ja nopeaan pastaan.

IMG_3427

Sienipasta
3-4 hlöä

2 kourallista kuivattuja suppilovahveroita
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
Öljyä
Yrttejä (5 oksaa timjamia, tukko persiljaa)
1 rkl sinappia
(tarvittaessa hieman sokeria)
Suolaa, pippuria
2 dl ruokakermaa
Pastaa (+keitinveteen 1 tl suolaa)

Laita kuivatut sienet kulhoon ja puristele niitä hieman pienemmiksi. Lisää vettä ja anna liota ainakin tunti. Pilko sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuleita öljyssä, kunnes ovat läpikuultavia. Siivilöi sienet ja kaada sipuleiden joukkoon pannulle. Paista kunnes ylimääräinen neste on haihtunut. Lisää sinappi, suola ja pippuri sekä ruokakerma. Lisää lopuksi hienonnetut yrtit.

Keitä pasta ohjeen mukaan al denteksi. Kaada siivilöity pasta sienikastikkeen joukkoon ja sekoita.

Pasta on pannulta valmis tarjoiltavaksi. Ruokajuomaksi käy valkoviini tai lager olut, kuten tällä kertaa.

-M

Superhelppo majoneesi

IMG_3152

Majoneesi tekee kaikesta parempaa. Itse tehty majoneesi parasta. -M

Vaikka majo onkin superhelppo valmistaa, ei sitä onneksi tehdä liian usein. Kuitenkin kaikki aineet löytyvät yleensä kaapin perusvarustuksesta, joten tarpeen tullen majoneesin valmistaa muutamassa minuutissa. IL:n Risto Mikkolan ohjeella kaikki aineet sekoitettiin yhteen eikä öljyä tarvinnut edes kaataa vähitellen. Täältä löytyy alkuperäisen ohjeen lisäksi myös hyvä ohjevideo valmistukseen.

Tein majoneesin paistettujen haukipalojen seuraksi. Nam! Hauen tarinasta kirjoitan vielä oman postauksen piakkoin.

Majoneesi:
1 kananmuna
1 rkl sinappia
1 rkl valkoviinietikkaa
Suolaa
2,5 dl rypsiöljyä

Mittaa kaikki aineet reseptissä olevassa järjestyksessä korkeaan ja kapeaan astiaan. Laita sauvasekoitin astian pohjalle ja käynnistä. Nosta käynnissä olevaa terää hitaasti ylöspäin.

Tarjoile dippinä, burgerin välissä tai kastikkeena mille tahansa!

-M