Talviloma Alicantessa

Talvilomareissu sijoittui tänä vuonna Espanjan Alicanteen, tiedossa oli pitkä viikonloppu tyttöporukalla syöden, juoden ja rentoutuen. Onni oli matkassa, sillä helmikuun alkuun sattui erittäin lämmin viikonloppu, +20 astetta ja auringonpaistetta! Tässä hieman suosituksia sekä tärppejä ravintoloihin ja kohteisiin.

Ruoka
Alicantessa on edullinen hintataso ja paljon erilaisia ravintoloita. Maassa maan tavalla eli suosittelen siis espanjalaisia ravintoloita, tapaksia, paellaa, mereneläviä ja lihaa. Myös gelatoa, churroja ja ihania leivonnaisia oli monissa pienissä kahviloissa. Alla muutamia ravintoloita missä kävimme.

El Mos Taberna Mediterranea – mielestäni reissun paras sangria! Taberna sijaitsi rantabulevardilla ja olisimme ottaneet myös tapaksia sangrian seuraksi, mutta keittiö oli ehtinyt juuri mennä kiinni. Hyvä paikka pienelle välipalalle päivällä.

D´Tablas Alicante – tapaksia paikalliseen tyyliin. Ravintola oli hyvin pelkistetty, jopa grillimäinen, mutta kodikas ja edullinen. Paikan juju on, että tapaksia tarjoillaan pöytiin puualustoilta, voit valita mieleisesi ja loppulasku tulee kerääntyneiden alustojen mukaan. Yksi tapas maksaa euron. Viiniä ja oluttakin sai muutaman euron hintaan.

Madness Coffee – artesaanikahvia ja aamupalaa. Hotellimme aamupala tarjoiltiin tässä kahvilassa ja kahvia valmistettiin intohimolla. Iltaisin kahvilassa oli myös live-esiintyjiä. Kannattaa poiketa myös hauskan sisustuksen vuoksi.

Chocolateria Valor Alicante – parhaat churrot. Legendaarinen churreria ja suklaakauppa, jossa söimme isot annokset churroja suklaakastikkeella.

Bodeguita 1999 – pihviravintola. Hinta-laatusuhteeltaan erinomainen ravintola, jossa oli viihtyisä tunnelma. Kannattaa ottaa paikan signatureannos entracote ja tuhtia punaviiniä! Myös kala oli hyvää.

Al Medina – menu del dia, päivän menu. Plaza Santisime Faz -aukiolla oli useita ravintoloita terasseineen, jotka tarjosivat päivän menun 12-13 euron hintaan. Päädyimme Al Medinaan, jossa söimme alkuruoaksi fritattuja kalmareita (iso annos!), pääruoaksi paellaa ja jälkkäriksi crepit, tämä kaikki siis 13 euroa. Aukiolla oli leppoisa tunnelma ja katusoittajia.

Majoitus
Hotellimme Hotel Boutique Alicante sijaitsi vanhan kaupungin ytimessä, josta oli todella helppo liikkua ja kaikki oli lähellä. Viikonloppumatkalaisille suositeltava sijainti, jolloin pääsee nopeasti liikkumaan. Myös lentokenttäbussi toi ihan viereen. Hotellin aula ja atrium olivat kuin vanhasta linnasta, ihanan tunnelmallisesti sisustettu. Kuitenkin vanhan rakennuksen tapaan, sisälle kuului jonkin verran meteliä kadulta sekä putkiston lorinoita. Henkilökunta oli ystävällistä ja aamupala runsas, se tarjoiltiin viereisessä kahvilassa.

Must see
Alicanten kaupunki on mukavan kokoinen ja turvallinen. Kaikki nähtävä oli kävelymatkan päässä. Rantabulevardi Paseo Explanada da se Espanalla oli ihana istua penkeillä ja ihastella satamaa, sekä pysähtyä virvokkeille. Bulevardin toisessa päässä on kaupungin hiekkaranta ja rantabaareja. Helmikuussa oli kuitenkin vielä liian kylmä uimiseen 😊

Kaupungin ostosmahdollisuudet on oikein hyvät, Av. Maisonnave-ostoskadulta löytyy El Corte Inglesin useampi tavaratalo, Sephora ja monia vaateliikkeitä, joita ei Suomessa ole. Hintataso on hieman suomea edullisempi.

Sporttailua, maisemia ja kulttuurinnälkää yhdisti omatoimiretki Castell de Santa Bàrbara -linnaan viereiselle kukkulalle. Vuori näyttää kaupungista katsottuna todella isolta ja korkealta, mutta lopulta kävely ei kestänyt pitkään. Vanhasta kaupungista lähti kaksi kävelyreittiä ylös, jotka yhdistyivät Parque de la Eretan rinteessä. Reitit eivät sisältäneet onneksi paljon portaita, joten se kevensi matkaa vaikka nousua olikin paljon. Ylös pääsee myös hissillä rannan puolelta. Ylhäällä näkymät olivat huikeat! Linnan eri alueista ja aikakausista oli kerrottu kyltein ja pienin museo-osuuksin. Alueella oli myös muutama kahvila ja siistit wc:t.

Tämän täydellisempää helppoa lomaa ei olisi voinut toivoa. Milloin pääsisi uudelleen… 🙂

-M

Advertisements

Empanadat sienirisottotäytteellä

Empanadat ovat espanjalaisia pasteijoita, joiden täytettä voi vaihtaa makunsa mukaan. Syntymäpäiväjuhliini halusin pasteijoita sienitäytteellä ja empanadat kuulostivat hieman eksoottisemmilta kuin peruspasteijat. Lopulta taikina olikin todella simppeli ja helppo käsitellä. Täytteeni pohjautui sienirisottooni eli risoton voi tehdä edellisenä päivänä illalliseksi ja käyttää sitten empanadatäytteenä. Leivoin empanadat hyvissä ajoin pakkaseen ja lämmitin juhlapäivänä. Alkuperäinen resepti K-Ruoka.

Empanadat 28 kpl

Taikina
2 ½ dl vettä
175 g voita
7 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl suolaa

Täyte
3-4 dl sienirisottoa (ohje täällä)
Suolaa, pippuria, sinappijauhetta, yrttejä

img_5128Valmista ensin taikina. Kuumenna vesi ja voi kattilassa. Sekoita jauhot ja suola kulhossa. Kaada kuuma vesi-voiseos jauhojen joukkoon ja sekoita. Anna jäähtyä hetki ja muotoile käsin palloksi.

Mausta risottoa hieman enemmän perusohjeen lisäksi.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli osa kerrallaan ohueksi levyksi. Paina taikinasta n. 10 cm halkaisijan muotilla tai lasilla pyöreitä pohjia. Siirrä pellille leivinpaperin päälle ja lisää jokaiselle pohjalle reilu teelusikallinen risottoa täytteeksi. Taita pohjat puolikuun mallisiksi ja nipistä reunat kiinni, apuna voi käyttää myös haarukkaa. Voitele kananmunalla.

Lämmitä uuni 200 asteeseen ja paista 20 minuuttia.

-M

Paella

IMG_3938

Espanjan perheruokaylpeys eli paella vei kielemme Menorcan-matkalla kolmisen vuotta sitten. Seitsemän päivän lomalla söimme joka toinen päivä paellaa ja nimenomaan seafood paellaa. Vertailun tuloksena kalliimmissa paikoissa oli isoimmat meriravut, katkaravut ja jopa puolikas hummeri paellan joukossa sekä useita rapuveitsiä. Kuitenkin edulliset paikat voittivat maukkaalla riisillä ja erinomaisella soccarratilla eli pohjalla olevalla rapealla riisillä. Paellasta saa erinomaista siis ilman hurjia mereneläviäkin.

Kotiin päästyämme mieheni opiskeli paellan valmistuksen salat ja hankimme varta vasten laakean paellapannun. Parasta paellaa kotioloissa saa tehtyä ulkona grillissä. Suomessa olemme tehneet enimmäkseen chorizo ja kana -versioita, mutta mukaan voi heittää melkein mitä vain kaapista löytyy: perunaa, kasviksia, katkarapuja, sieniä, kalaa ja tietenkin mereneläviä. Lopuksi paellan koristeluun voi käyttää luovuutta ja häikäistä ruokailijat upealla pääruoalla!

Lomalla otin oppia mestarilta ja seurasin valmistusta tarkasti. Alla ohje, jota tottakai voi keittiössä valmistaa myös paistinpannulla liedellä.

Paella
4 hlöä

2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
1 paprika
3 tomaattia
100 g chorizoa
Oliiviöljyä paistamiseen
2,5 dl risotto- tai paellariisiä (arborio, carnaroli)

Suolaa ja pippuria
1 rkl paprikajauhetta
½ tl Savupaprikaa (tulista)
Hyppysellinen sahramia
½ tl kuivattua Timjamia ja rosmariinia

5 dl kanalientä
½ tl sahramia
2 dl valkoviiniä
Lisää vettä jotta pinta peittyy tasaisesti

200 g vaaleaa kalaa tai lihaa esim. turskaa, haukea, kanaa tai katkarapuja

Koristeluun sitruunaa, yrttejä, paprikaa

Pilko sipuli, valkosipuli, paprika, tomaatit ja chorizo pieniksi kuutioiksi. Leikkaa myös kala/liha/kasvikset sopiviksi suupaloiksi. Ota kattila ja kiehauta kanaliemi ja valkoviini siinä, lisää lopuksi sahramia. Mikäli kokkaus tapahtuu ulkona, kannattaa mausteet sekoittaa yhteen pienessä kulhossa valmiiksi.

Aloita paellan valmistus paistamalla chorizoa pannulla hetken aikaa. Nosta palat sivuun myöhempää käyttöä varten. Lisää oliiviöljyä pannuun ja jatka kuullottamalla sipulia ja valkosipulia miedolla lämmöllä, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää joukkoon paprika ja tomaatti ja paista kunnes paistos on kastikemaista. Tämä on paellan pohja eli sofrito. Mitä pidempään sofritoa paistaa, sitä maukkaampi on lopputulos.

Kun sofrito on valmis, levitä samaan pannuun riisi tasaiseksi kerrokseksi ja kuullota riisiä muutama minuutti sekoitellen. Lisää kanaliemi ja mausteet pannulle, sekoita tasaiseksi. Nesteen on peitettävä riisi, joten lisää vettä/lientä tarvittaessa. Keitä edelleen miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia, kunnes liemi on imeytynyt. Huom. paellaa ei saa enää sekoittaa, jotta pohjaan saadaan soccarrat eli rapea tummaksi paahtunut riisikerros. Soccarratin muodostumista edistää lämmön nostaminen lopuksi.

IMG_3936

Kun riisi on melkein kypsynyt, päälle asetetaan asetellaan ’täytteet’. Kala ja katkaravut kypsyvät paellan päällä muutamassa minuutissa, mutta liha ja kana kannattaa paistaa kypsäksi etukäteen ja lisätä mukaan tässä vaiheessa. Paellan voi koristella vielä paprikasuikaleilla, sitruunalla ja yrteillä. Näin pannu on upea tarjoilla pöytään.

Vinkki: paellan voi valmistaa tavallisessa paistinpannussa. Vaiheet ovat samat, mutta pitkien hauduttamisten aikana kannattaa käyttää kantta.

-M