Riisipuuro kahdella tapaa

Tänä jouluna tein riisipuuroa kahdella tapaa, fiilistelyyn perinteisesti kattilassa ja jouluaatoksi uunipuurona. Liedellä keittäminen vaatii kärsivällisyyttä ja jatkuvaa hämmentämistä, jotta puuro ei pala pohjaan ja koostumuksesta tulee herkän kermainen. Hieman kuten risotossakin. Palamisen osalta on onneksi keksitty ratkaisuja, kuten Valion Kiehu, jota ei todella saa poltettua pohjaan! Puuro-ohjeen otan yleensä suoraan riisipussin kyljestä, tällä kertaa Risellan ohje.

Uuniriisipuuro sopi jouluaattoon hyvin, sillä aattoaamuna ei tarvinnut nousta aikaisin ja suuren määrän keittäminen alkaa käydä jo käsivoimille. Puuro valmistui helposti edellisenä iltana ja uunipuurossa on hieman paahtuneempi maku. Tämä ohje oli helppo ja Myllyn Paras-sivulta.

Oman puuron maustan aina kanelilla ja sokerilla 😊

Keitetty riisipuuro
4 hlöä

2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l täysmaitoa
1 tl suolaa

Kiehauta vesi kattilassa ja lisää puuroriisit. Anna kiehua muutama minuutti, kunnes vesi on imeytynyt. Lisää maito ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä miedolla lämmöllä ja sekoitellen noin 40 minuuttia. Mausta suolalla.

Uuniriisipuuro
6 hlöä

1 ½ l punaista maitoa (osan voi korvata kermalla)
3 dl puuroriisiä
2 tl suolaa

Lisää reiluun 2 litran uunivuokaan maito, riisi ja suola. Sekoita hieman. Kypsennä puuroa 175 asteessa uunissa 1,5 tuntia. Sekoita puuroa noin 20 minuutin välein, jotta riisi ei paakkuunnu ja pinta ei ota väriä. Tarjoile heti tai lämmitä uudelleen aattoaamuna uunissa aateloituna kermalla ja voinokareilla. Älä unohda manteleita!

IMG_5223

-M

Advertisements

One thought on “Riisipuuro kahdella tapaa

Leave a Reply to Jouluateria ’18 – Small Hill Kitchen Cancel reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s