Focaccia

IMG_4847

Meillä on varmasti kymmeniä ruoanlaitto- ja leivontakirjoja, joista rehellisesti käytössä on ehkä viisi. Lempikirjani on tällä hetkellä yllättävästikin Teemun ja Markuksen Leipäkirja, joka itseasiassa oli alun perin mieheni joululahja. Ajattelin tuolloin, ettei leivänleivonta kiinnosta minua, olkoon se hänen juttunsa. Kuitenkin kun päädyin lukemaan kirjaa, se sisälsikin paljon enemmän kuin leipäohjeita! Nyt heidän korvapuustiohjeensa on minulle se ainoa oikea. Ohjeella tulee vaan niin hyvää pullaa, IMG_4850ettei ajankäytöllä ole väliä, sillä raskin teko aloitetaan jo leivontaa edellisenä päivänä. Homma menee niin sanotusti pitkän kaavan mukaan.

Tällä kertaa tein kuitenkin tuosta sympaattisesta kirjasta focaccian. Täydellisintä on syödä ihanan öljyistä ja suolaista focacciaa tsatsikin kanssa. Ja joku kerta täytyy kokeilla myös täytettyjä leipiä focacciasta…

Focaccia
8,5 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
11g kuivahiivaa
0,25 dl oliiviöljyä
3,5 dl kylmää vettä
Päälle: oliiviöljyä, kuivattua rosmariinia, oliiveja, sormisuolaa

Sekoita vehnäjauhot, suola, kuivahiiva ja oliiviöljy kulhossa. Lisää vesi vähitellen ja vaivaa 18 minuuttia monitoimikoneessa. Käsin vaivaten aika täytyy tuplata. Taikinan koostumuksen tulee olla kosteahkoa ja venyvää. Anna levätä kulhossa puoli tuntia.

Öljyä vuoka n. 40 cm x 30 cm tai uunipelti. Vuoassa tulee hieman korkeampi leipä ja uunipellillä voi tehdä isomman ja matalamman version. Kaada taikina vuokaan ja painele tasaiseksi. Anna nousta tunti. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, sivele päälle oliiviöljyä, ripottele kuivattua rosmariinia ja sormisuolaa. Halutessaan voi taikinaan painella myös oliiveja. Paista leipää 215 asteessa 20 minuuttia, kunnes pinta on rapea ja kullanruskea.

Herkullisia hetkiä 😊

-M

Advertisements

One thought on “Focaccia

  1. […] Seurasin tarkkaavaisesti vuoden 2018 Koko Suomi Leipoo -ohjelmaa, jossa tavisleipurit kisasivat parhaimman leipojan palkinnosta. Ohjelma on tosi symppis ja tunteikas, vaikka itseäni välillä harmitti ruudun takaa, kun aikataulun vuoksi kilpailijat joutuivat tarjoamaan raakoja leivonnaisia. Kotileivonnassa parasta on se, että ei ole aikataulua, vaan kesken leipomisen voi hieman soveltaa ja pidentää paistoaikaa, jos siltä näyttää. Päässäni syttyi myös lamppu, kun tajusin että tuomarina oleva Markus on Patisserie Teemu & Markuksen Markus. Eli lemppari leipäkirjani kirjoittaja, josta lisää tässä postauksessa. […]

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s