Grillikauden avaus – broilerivartaat

 

859230d5-7114-456d-94c1-489212c6417b

Tänä keväänä grillikauden avaus siirtyi lähelle kesää reissujen ja kehnon sään vuoksi. Tai toisaalta sisällä kokkailu on maistunut tähän saakka paremmalta. Sunnuntaina kuitenkin lähelle 20 astetta kivunnut lämpötila ja pihan laitto loivat täydelliset puitteet grillaukselle. Ja kuten mieheni totesi, kyllä grillattu ruoka maistuu vaan niin omanlaiseltaan! 😊 Meiltä löytyy niin sanotun ’harrastuneisuuden’ vuoksi useampi erilainen grilli. Tänään otettiin esiin kaasugrilli ja tulille pääsi broilerivartaat, pekoni-parsat ja munakoiso. Kastikkeeksi valmistin monikäyttöisen maapähkinäkastikkeen.

4 hlölle
Broilerivartaat
600 g broilerin fileitä

Marinadi:
3 valkosipulia
½ sipuli
Loraus seesamiöljyä
1 tl Savupaprikaa
1 tl Kuivattua timjamia
1 tl kuivattua rosmariinia
Loraus soijaa
Suolaa, pippuria

Puntti (500g) parsaa
Paketti pekonia
Munakoiso

Maapähkinäkastike:
1 dl maapähkinävoita
1-1 ½ dl kuumaa vettä
2 rkl soijaa
2 rkl limen mehua
1 rkl hunajaa
1 tl chlikastiketta tai Srirachaa

Aloita tekemällä marinadi. Raasta valkosipulit ja sipulit kulhoon. Lisää kaikki muut aineet ja sekoita. Pilko broilerin fileet paloiksi ja lisää marinadin joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja laita jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi.

Valmistele kasvikset. Huuhdo parsat ja leikkaa puinen osa pois. Kiedo pekonisiivu parsan ympärille. Leikkaa munakoiso siivuiksi.

Ota broilerit jääkaapista, sekoita muutaman kerran ja lado palat tiiviisti vartaisiin. Jos marinadia jää, niin kierittele munakoisoviipaleet siinä.

Tee maapähkinäkastike. Lisää muut aineet paitsi vesi kulhoon. Lisää kuumaa vettä osissa ja sekoita kunnes kastike on sopivan löysää. Kastikkeen voi tehdä myös sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.

Sitten alkaa grillaus! Broilerivartaat, parsat ja munakoiso kypsyvät samassa ajassa, joten kaikki kerralla grilliin ja kääntelyä kunnes ovat kypsiä.

Tarjoile grillattavat maapähkinäkastikkeen kera.

-M

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s